Teknologia
Trickling Filter tekniikka
Green Rock Oy:n valmistamissa biologisissa jätevedenkäsittelylaitteissa käytetään Trickling Filter -tekniikkaa. Trickling Filter menetelmä perustuu kiinteillä kasvualustoilla tapahtuvaan veden ilmastamiseen ja siten orgaanisen aineen sekä ravinteiden poistoon. Trickling Filter menetelmä on veden ilmastamiseksi samankaltainen menetelmä mitä tapahtuu luonnossa. Erotuksena että vesi nostetaan haihtumisen sijasta pumpulla ylös.
Menetelmän etuja yleisesti käytettyyn aktiiviliete -tekniikkaan on vähäisempi lietteen tuotto sekä kuormitusvaihteluiden sietokyky.
Ekoteko kemikalointi
Ekoteko kemikalointi on kiinteistöstä sisältä tapahtuvaa saostuskemikaalin syöttämistä viemäriä pitkin sakokaivoon. Menetelmällä sakokaivo saadaan toimimaan tehokkaammin, koska Green Rock Oy:n käyttämä alumiinipohjainen saostuskemikaali sitoo liukoisen fosforin lisäksi kiintoaineita ja vähentää näin biologiseen käsittelyyn tulevaa kuormitusta.
Kemikalointi sisätiloissa on myös helppoa hoitaa, koska lisäykset saadaan suorittaa lämpimissä sisätiloissa ympäri vuoden. Vaivaton pääsy laitteen viereen parantaa myös tutkitusti muistamista. Kun kemikaalin lisäys on tehty helpoksi, sitä myös muistetaan lisätä.
Yhdistämällä nämä kaksi tekniikkaa saadaan aikaan biologis-kemiallinen kokonaisuus, joka mahdollistaa tekniikaltaan yksinkertaisen ja siten hinnaltaan edullisen laiteratkaisun haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyyn.

