Palvelut
Green Rock Oy:n palvelukonsepti on suunniteltu vastaamaan 1.1.2004 voimaan tullutta valtioneuvoston asetusta, joka määrää jätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla. Järjestelmien rakentaminen edellyttää entistä tarkempia suunnitelmia, lupia, valvontaa, työnjohtoa sekä käyttö- ja huoltosuunnitelmia.
Palvelukonseptillamme autamme Sinua kaikissa vaiheissa, jotta saat kiinteistöösi asetuksen määräysten mukaisen, toimintavarman ja huolettoman jätevesien käsittelyjärjestelmän. Olemme halutessasi mukana rakennushankkeesi alkuvaiheesta huoltosopimuksen ansiosta hamaan tulevaisuuteen. Me suunnittelemme ja valmistamme tuotteemme itse – ja itse myös pidämme huolen asiakkaidemme tyytyväisyydestä.
Suunnittelusta kaikki alkaa
Green Rock Oy tekee Sinulle kiinteistön sijaintikunnan viranomaisille tarkoitetun jätevesiselvityksen, jollainen kunnallisen viemäriverkoston ulkopuolella sijaitsevien asuin- ja lomakiinteistöjen jätevesien käsittelystä on asetuksen mukaan pitänyt laatia jo 31.12.2005 mennessä. Kun otat yhteyttä Green Rock Oy:n ammattilaiseen, hän tekee kiinteistösi jätevesiselvityksen asiantuntevasti puolestasi.
Jätevesiselvityksen jälkeen on aika laatia jätevesisuunnitelma. Green Rock Oy:n asiantuntija tekee laatimansa jätevesiselvityksen ja tutustumiskäynnin perusteella kiinteistöllesi asetuksen määräykset täyttävän jätevesisuunnitelman. Myös erikoiskohteet, kuten maitohuoneet, ravintolat, hotellit ja leirintäalueet voivat olla suunnittelun kohteina. Valmiin suunnitelman avulla asiointi myös viranomaisten kanssa sujuu ilman lisäselvityksiä ja luvat järjestyvät helposti. Huolehdimme jatkuvasti yhteydenpidosta kuntien viranomaisiin helpottaaksemme myös Sinun rakennusprojektisi edistymistä.
Tuotteet luonnon puolesta
Green Rock Oy on ainoa suomalainen yritys, jonka toiminta keskittyy kokonaan jätevesien käsittelyyn haja-asutusalueilla. Olemme kehittäneet tuotteitamme jo 1990 –luvun alusta alkaen. Green Rock –tuotteilla kyetään ratkaisemaan lähes kaikki haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyn tilanteet asetuksen mukaisesti.
Jätevesiasetuksen asettamat rajat ovat olleet itse asiassa saavutettavissa tuotteillamme jo vuosia aiemmin. Tämä johtuu siitä, että alusta alkaen olemme pitäneet tehtävänämme kehittää, valmistaa ja markkinoida tuotteita, joiden avulla luonnon rehevöityminen ja likaantuminen saadaan pysäytettyä. Tämä sama tavoitehan on myös jätevesiasetuksen uusilla määräyksillä.
Järjestelmän asennus
Kun suunnitelma on valmis, on aika asentaa sen mukainen jäteveden käsittelyjärjestelmä kiinteistöösi. Green Rock –tuotteiden asennus onnistuu yleensä melko pienillä kaivutöillä tontilla. Ja kun asennukset tehdään oikein, varmistuu laitteiden luotettava toiminta.
Asiantuntemus asennustöissä on kuitenkin tarpeen, jotta lopputulos kestää pitkään ja puhdistamo toimii oikein. Green Rock –jälleenmyyjäverkosto koostuu asianmukaiset pätevyysvaatimukset täyttävistä liikkeistä, joiden henkilökunnan Green Rock Oy on kouluttanut asentamaan laitteitaan. Näitä asiantuntijoita toimii useimmissa Suomen kunnissa ja kaupungeissa, oman jälleenmyyjäsi löydät todennäköisimmin aivan läheltäsi.
Huoletonta huoltoa
Green Rock Oy on kehittänyt tuotteilleen huolto- ja kunnossapitopalvelun, joka käsittää kaikki vaaditut toimenpiteet suodattimien vaihdosta täydelliseen huoltosopimukseen. Laajimmillaan huolehdimme kaikista puhdistamon huolloista ja varustamme sen kaukovalvontalaittein mahdollisten häiriöiden varalta.
Voit itse valita huoltosopimuksesi laajuuden ja kun päätät tehdä sopimuksen kanssamme, voit melkein täysin unohtaa kiinteistösi jäteveden puhdistamisen. Me hoidamme sen asian puolestasi mielellämme. Green Rock tarjoaa asiakkailleen huoletonta asumista!
Ongelmatilanteet
Vaikka Green Rockin testatut järjestelmät oikein huollettuina toimivatkin varmasti, saattaa joskus tulla eteen tilanne, jossa tarvitset apua jäteveden puhdistamosi toiminnan varmistamiseksi. Green Rock Oy:n asiantunteva henkilökunta on tavoitettavissa yhden puhelinsoiton päässä ja olemme luoneet myös päivystysjärjestelmän, jotta saat meidät kiinni myös ns. virka-ajan ulkopuolella.
Oman tuotekehityksen ja valmistuksen ansiosta koko henkilökuntamme tuntee tuotteemme läpikotaisin ja saat aina tarvittaessa selkeät ohjeet ongelmatilanteiden korjaamiseksi. Myös jokainen Green Rock –jälleenmyyjä on käynyt perusteellisen jätevesiasiantuntijakoulutuksen, jonka olemme laatineet yhdessä Oulun yliopiston kanssa. Näin kotikuntasi tai -kaupunkisi Green Rock -kauppias on lähin asiantuntijamme, joka osaa auttaa Sinua ongelmatilanteissa. Vaikka paikan päällä, jos tilanne sitä vaatii.

